Electrosonic Oy Ab

Electrosonic Group

:: Referenssit

Henkilökunta

Kulttuuritehdas Korjaamo
Ratikkahallit uusiokäyttöön

Kulttuuritehdas Korjaamo on Helsingin Töölössä sijaitseva kulttuuritila jossa yleisö, erilaiset sisällöt ja kulttuurin tuottajat törmäilevät toisiinsa klubi-illoissa, esityksissä, tapahtumissa ja näyttelyissä.

Kulttuuritehdas Korjaamo aloitti merkittävän yksityisen ja julkisen tahon välisen yhteistyön Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen ja kaupunginmuseon kanssa, kun sopimuksen mukaisesti ennen Raitioliikennemuseona toiminut rakennus remontoitiin Korjaamon käyttöön. Kesäkuussa 2008 avautuneen Vaunuhallin myötä Korjaamo on noussut Suomen suurimmaksi kulttuurikeskukseksi. Korjaamon kahden kiinteistön kokonaisuuteen kuuluu kaksi esitystilaa, kaksi galleriaa, ravintola, kulttuurialan toimistohotelli ja kumppani televisiokanava SubTV:n juontostudio yleisötiloissa. Uudessa rakennuksessa toimii Korjaamo Shop, konsertti- ja teatteritoimintaan tarkoitettu Vaunusali, Korjaamo Café sekä Ratikkamuseo. Sali ja näyttelytilat mahdollistavat tilojen käytön omien tapahtumien lisäksi yksityis- ja yritystilaisuuksissa.

Toimivaa tekniikkaa

Vanhojen raitiovaunuhallien muuntaminen esitys- ja kulttuurikäyttöön käynnistyi vuonna 2007. Valo-, ääni ja av-tekniikkaan on investoitu puolisen miljoonaa euroa, sisältäen näyttämömekaniikan ja lavakorokkeet. Teatterikatsomot, infoscreenit, kalusteet sekä galleriavalaisimet lisäsivät kustannuksia.

Kirjava toimintakenttä asettaa haasteita valolle, äänelle ja av-tekniikalle. Tilaan ei siksi hankittu kiinteitä järjestelmiä, vaan kaikki esitystekniikka on muunneltavissa. Audiopuolella pyrittiin skaalautuvuuteen, jotta samaa laitteistoa voisi muunnella isoihin ja pieniin tarpeisiin, ja varustus palvelisi kaikkia toimintoja. Puheteatterin äänitarpeet ovat yleisöäänentoiston ja lavamonitoroinnin osalta tyystin erilaiset kuin viidensadan hengen rokkikonsertin.

Korjaamon tärkeimmät esitystilat ovat uuden Vaunuhallin nousevalla katsomolla varustettu iso "Vaunusali"- teatteri/monitoimisali sekä naapurikiinteistön intiimimpi Kulmasali.

Teatteri on varustettu EAW 730-sarjan line array -kattauksella, joka vaikutti kuuntelukokeissa toimintaperiaatteiltaan ja soinniltaan tilaan sopivimmalta. Siirtotekniikassa päädyttiin kustannussyistä analogiseen vaihtoehtoon. Sen sijaan isompi äänipöytä on 48-kanavainen digitaalinen Yamaha M7CL, vahvistettuna saman valmistajan kompaktilla pikkumikserillä. Niillä miksattaessa ulkoisia räkkilaitteita ei tarvita vaan lisäprosessorit löytyvät pöydistä. Parisataa henkeä vetävä ravintolan klubipuoli on lähtökohtaisesti analoginen, sen äänentoistoa hallitaan perinteisillä räkkiprosessoreilla höystetyllä Allen & Heathin keikkapöydällä.

Valojen osalta jako on samantyyppinen. Klubin valoja ajetaan Jandsin Hog 1000 -ohjaimella ja valaisimet painottuvat perinteisempään bändiheitinkalustoon. Teatterisalin valoja hallitaan modernilla Jands Vista -konsolilla ja siellä tärkeässä roolissa ovat liikkuvat Martin-heittimet.

Teknisten järjestelmien päätoimittajana oli Electrosonic. Toimitukseen kuului esitysvalaistujärjestelmä, äänitekniikka, AV-tekniikka ja nostinjärjestelmä. Tukena tilojen suunnittelussa toimi konsulttitoimisto Teakon, jonka kanssa Korjaamo asetti tekniset speksit ja laati laitelistat. Vaunuhallikiinteistön akustointi oli kova haaste, sillä alkuperäinen jälkikaiunta oli luonteeltaan hallimainen ja kestoltaan kolme sekuntia. Insinööritoimisto Akukon suunnitteli tilan siten, että se kelpaa niin hyvää puheakustiikkaa edellyttävien teatteriesityksien kuin sähköisesti vahvistetun musiikin tarpeisiin. Ja tapahtumien määrä ja kirjo ovat vieläkin kasvussa. Uutta koettavaa on Korjaamolla jatkuvasti www.korjaamo.fi!

Text: Tommi Saarela/Visio & Electrosonic
Photos: Korjaamo

Tilaaja : Kulttuuritehdas Korjaamo
Arkkitehtisuunnittelu : Valvomo Architectts
AV-suunnittelu : Korjaamo & Teakon
AV-järjestelmien toimittaja ja urakoitsija:
Electrosonic Oy Ab

AV-ohjausjärjestelmä: AMX
Näyttölaitteet: Barco
Äänijärjestelmä : EAW
Valonohjaus: Jands
Liikkuvat valot: Martin



© Electrosonic Oy Ab