 |
Musiikkiteatteri Palatsi Vanha elokuvateatteri muuntui monikäyttöön
Musiikkiteatteri Palatsi sijaitsee Tuulensuun talossa, joka valmistui vuonna 1929 Tampereen kaupungin yliarkkitehti Bertel Strömmerin suunnittelemana. Palatsi on yksi Suomen hienoimmista 1920-luvun klassismia edustavista historiallisista kohteista ja teatteri on nyt entisöity ja palautettu mahdollisimman tarkasti alkuperäiseen asuun.
Talossa toimi pitkään elokuvateatteri ja viime vuosien varrella tilat ovat olleet vaihtelevassa käytössä. Kiinteistösijoitusyhtiö Taitokaari Oy osti teatterin ja siihen liittyvän liiketilan, ja vuonna 2006 alkoi entisöintityö. Tila on vuokrattu toimintaa pyörittävälle Musiikkiteatteri Palatsille. Tilan kokonaispinta-ala on 1500 neliötä. Asiakaspaikkoja on 875. Asiakasmäärä tosin vaihtelee tilaisuuden luonteesta riippuen. Samanaikaisesti pöydissä mahtuu syömään yli 500 henkilöä. Palatsissa on avajaisten jälkeen järjestetty monenlaisia yritystilaisuuksia sekä erilaisia konsertteja. Oma musiikkiteatterituotanto on myös käynnistynyt helmikuussa 2009.
Vanhaan asuun palauttaminen tehtiin kaikkia yksityiskohtia myöten. Niinpä tilaan teetettiin alkuperäisiä vastaavat valaisimet, valetut lasiset valaisinkuvut ja ovenkahvat. Käsityötä vaati paljon myös alkuperäismallisten kipsikoristeiden tekeminen. Mutta tilan tuleva käyttö vati paljon muutakin kuin pelkän historiallisen asun palauttamisen. Uusittavaksi tulivat siten mm. kaikki LVIS-järjestelmät, sähköistys, wc- ja sosiaalitilat sekä keittiö.
Käyttötarkoituksia on monia, siksi Palatsiin tarvittiin monikäyttöisyyden varmistava esitystekniikka.
Ääni-, valo-, ja videourakan sai toteuttaakseen Electrosonic . Järjestelmien suunnittelu ja laitteiden valinta tilaajan asettamilla reunaehdoilla jäi toimittajan tehtäväksi. Tilaan toivottiin täysin digitaalista kaapelointia joka ei veisi niin paljon tilaa vanhassa rakennuksessa. Digitaaliseen järjestelmään siirtyminen myös palvelee tulevaisuuden kehitystä.
"Me halusimme tänne sellaiset laitteet, että tiloja käyttävän asiakkaan tarvitsee tuoda mukanaan mahdollisimman vähän tekniikkaa oli sitten kysymyksessä kokousta järjestävä yritys tai vieraileva musiikkiesitys.", hankkeen vetäjä Jani Koivuniemi Taitokaari Oy:stä sanoo.
Kun järjestelmät luovutettiin, Palatsiin oli vedetty 11,5 kilometriä rakenteisiin sijoitettua parikaapelia ja 800m 8 säikeistä kuitua, johon saliin rakennetut järjestelmät on liitetty. AV-järjestelmässä on kolme Sanyon projektoria. Pääprojektori heijastaa kuvan lavan takaseinän valkokankaalle, kaksi muuta sivuilla oleville pinnoille. Katossa lavan etupuolella on kaksi Sonyn kauko-ohjattua Dome-kameraa, joilla pystytään kuvaamaan lavan tapahtumat ja projisoimaan ne lavan valkokankaille. AV-järjestelmässä on luonnollisesti mahdollista käyttää monenlaisia muitakin kuvalähteitä. Kuva voidaan ohjata projektorien lisäksi myös salin ulkopuolelle sijoitettuihin isoihin LCD-näyttöihin, jotka ovat kauko-ohjattuja käynnistystä myöten AMX:n Endeleo-järjestelmällä. Ääni saliin tulee näyttämöaukon molemmin puolin sijoitetuista line array-periaatteella toimivista EAW:n aktiivisista kaiuttimista. Näyttämövaloina on Martinin liikkuvia valoja ja ETC:n teatteriheittimiä.
Electrosonicin velvollisuutena oli suunnitella rakennuskohteeseen soveltuva ääni-, valo- ja esitysjärjestelmä, toimittaa siihen tarvittavat koneet ja laitteet sekä rakentaa rakennuskohteeseen järjestelmä toimintakuntoiseksi ja antaa siitä tilaajan tarvitsema käyttöopastus.
"Uuden tilan käytön tarkentuessa uusia toiveita on ilmennyt ja muutoksiakin on tilan tekniikkaan tehty. Electrosonic on kiitettävän joustavasti vastannut tarpeisiin ja järjestelmä toimii nyt toivotulla tavalla", teatterin tuotantopllikkö Hannu Naamanka kiittelee.
Text: Matti Laipio/Visio & Electrosonic
Photos: Musiikkiteatteri Palatsi & Electrosonic
Tilaaja: Taitokaari Oy
AV-suunnittelu ja toteutus: Electrosonic Oy Ab
 |
äänijärjestelmä:
Biamp
Yamaha
EAW
Esitysvalojärjestelmä:
Grand MA ETC
Martin
Yleisvalonohjaus:
Helvar Digidim
AV-ohjausjärjestelmä:
AMX
Extron
Kamerat:
Sony
Digital signage system:
AMX Edeleo
Videoprojisointi:
Sanyo
|
 |
|
|
 |